lauantai 21. helmikuuta 2015

Uunilohta pikkelöidyillä vihanneksilla

 Idea tuli tällä kertaa työmaaruokalassa, jossa sei oli päällystetty rapsakoilla vihanneksilla ja yhdistelmä toimii mahtavasti. Ainoa jatkokehittelyä vaativa asia on suolaisuuden saaminen annokseen. Joku aurajuusto perunahässäkkä toimisi varmasti hyvin ja joku suolainen kastike mahdollisesti. Myös kypsyys onnistui loistavasti ja lohesta tuli mehukasta ja lohkeilevaa. Tähän asti olen paistanut lohen 200 asteessa, mutta lopputulos oli kyllä parempi hieman miedommassa lämmössä ja leivinpaperilla suojattuna.

Pikkeliliemi:
3:2:1 Tyylillä
3dl Vettä
2dl Sokeria
1dl Etikkaa(sis. 1 limen mehu ja
loppu valkoviinietikkaa)
Kokonaisia mustapippureita
Kokonaisia viherpippureita
Tuoretta inkivääriä
2 Laakerinlehteä
Tuore chili tai pari tippaa hot saucea

Lisää kaikki aineet kattilaan ja kiehauta, anna sen jälkeen jäähtyä kattilassa n. 1-2 tuntia.

Vihannekset esim:
Porkkanaa
Fenkolia
Sipulia

Poista lohesta nahka ja tumma rasva, suolaa molemmin puolin ja pistä uuniin 175 asteeseen leivinpaperin alle ja paista 20min. Samaan aikaan kuin lohi menee uuniin voi vihannekset heittää pikkelöytymään. Ota lohi uunista, nostele vihannekset lohen päälle, nestettä saa mennä sekaan myös vähän, tämän jälkeen leivinpaperi päälle ja paista vielä 10min. Lisää tarjoiluvaiheessa annoksiin vielä sormisuolaa ja tarjoile esim parsan kanssa.

Pikkeliliemelle voi keksiä jotain säilömiskäyttöä, itse pistin valkosipulinkynsiä ja punasipulia purkkiin ja kiehautin liemen päälle.


torstai 19. helmikuuta 2015

Space balls, eli rakettispagetti lihapullavuoka

En tiedä kuulinko oikein, mutta idea tuli kun telkkarista ehkä kuului puhetta lihapullista joissa on spagettia :D No joka tapauksessa pullat onnistuivat erittäin hyvin ja idea toimii! Päällä oleva hieman makea ja tulinen tomaattikastike kruunaa neutraalimmat spagettipullat. Helposti voi isommallekin porukalle tehdä ruoan, jota ei tarvitse säätää useammassa astiassa ;)


Tomaattikastike:
1/2 keltasipulia
2 Valkosipulinkynttä
8 Mini luumutomaattia
Oliiviöljyä
1rl Sokeria
1tl Tuli ja leimaus
Suolaa
Purkki tomaattimurskaa
Loraus Balsamicoa
Kuivattua basilikaa, timjamia,
oreganoa ja rosmariinia

Lihapullat:
400g Naudan jauhelihaa
Keltasipuli
2 Valkosipulinkynttä
50g Kreikkalaista fetaa
8 Mini luumutomaattia
300g Keitettyä spagettia
Voita
Suolaa ja mustapippuria

Lisää kattilaan oliiviöljy, sipuli, valkosipuli ja tomaatit, kuulottele hetken  aikaa ja lisää loput mausteet ja tomaattimurska. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 40min, samaan aikaan tee lihapullamassa vetäytymään.

Keitä keskeltä katkaistut spagetit kiehuvassa suolatussa vedessä vähän ali, eli 7min spagetit n. 5min, huuhtele kylmällä vedellä, lisää kulhoon loraus keitinvettä ja voita ja sekoita spagetit. Kun spagetit ovat jäähtyneet sekoita ne lihapullamassaan ja pyörittele isoja pullia, tästä annoksesta tuli 6 kpl. Paahda grillivastuksenalla 225 asteessa vajaa 10min ja lisää tämän jälkeen fetajuustoa pullien päälle sekä tomaattikastike, lämmön voi pudottaa vajaaseen 200 asteeseen, paista vielä 20min tai kun ovat kypsiä. 20min ja pullat olivat lievästi medium, eli omaan makuun juuri sellaisia kuin pitää, mehukkaita ja maukkaita.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Fenkoli kanacurry

Fenkoli, tämän hetken suosikki, joka sopii kanan kanssa kuin unelma. Fenkolin tuoma lievähkö makeus ainakin omasta mielestäni kokoaa makuja yhteen. Vähä vähältä pääsee kohti tavoitetta, jossa ei käytetä kaupan valmiita maustesekoituksia, vaan maut löytyvät oikeasta yhdistelmästä vihanneksia, juureksia ja mausteina olisi vain suolaa ja pippuria. Yksinkertainen on kaunista, mutta niin kovin vaikeaa saavuttaa!


Marinadi:
2rl Hot saucea
Paahdettua valkosipulijauhetta
Kurkumaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Liraus sitruunanmehua

2 Kanan rintafilettä paloina
Kookosöljyä paistamiseen
2/3 Fenkolia suikaleina
1 Iso keltasipuli
2 Valkosipulinkynttä
Hunajaa
Soijaa
2dl Kookoskermaa

Laita kanat marinoitumaan ja pata kuumenemaan. Lisää pataan kookosöljyä ja kuullota fenkoli, sipuli ja valkosipuli pehmeäksi. Mausta paistosta tässä vaiheessa jo suolalla ja hunajalla. Kun sipulit alkavat olla läpikuutavia aloita kanojen paistaminen ja lisää pataan kookoskerma. Lisää kanat pataan ja tarkista maut, loraus soijaa sekaan ja tarvittaessa lisää hunajaa ja mahdollisesti suolaa. Kookoskerma oli jostain syystä kovin juoksevaa, joten kastikkeen olisi voinut kevyesti suurustaa. En  tiedä aiheuttiko kiehautus tämän, vai sattuiko vain tuollainen kookoskerma, aika vähäinen kokemus on itsellä kookoksesta. Vastaavia oireita on ollut ainakin Lidl ja Rainbow laktoositon ruokakermoilla, kun taas Valion laktoositon ruokakerma tekee kastikkeesta paksua. Toisaalta Valion tuotteet ovat myos kaksi kertaa kalliimpia, joten olisiko laadulla ja hinnalla kenties joku yhteys?

torstai 5. helmikuuta 2015

Rouhea kaalipata

 Kaali; hyvää, halpaa ja kuulemma terveellistäkin! Se koulun ällö mössö jonka nimi oli kaalilaatikko ja joka ei maistunut miltään on  ilmeisesti jättänyt traumat osalle. Mutta kannustan kokeilemaan, kaali on pehmeätä, porkkanoissa ja fenkolissa vielä purutuntumaa ja maku sopivan napakka, kevyesti tulinen, sopivasti makea ja suolainen. Koko 4 litran padallinen, josta saa n. 6-8 annosta maksoi n. 8e sisältäen kaikki aineet, lukuun ottamatta mausteita. Eli kerta annos n. 1e, jos annoshinnan tuplaa niin sillä rahalla syö jo aika isonälkäinenkin ukko!



1kg Keräkaalia
2 Porkkanaa
1 Iso keltasipuli
3 Valkosipulinkynttä
1 Fenkoli
Kookosöljyä kuulottaamiseen
400g Naudan jauhelihaa
3dl Tummaa olutta
1 Tomaatti
2 joulukinkku lihaliemikuutiota
n. 25-50g Voita
0,5dl Tummaa siirappia
1/4 dl Sitruunanmehua
1,5dl Riisiä
1/2dl Soijaa
Suolaa
Vampyyrisuolaa ripaus
Mustapippuria
Savustettua paprikajauhetta
Cayannepippuria

Lisää sipuli ja valkosipuli kasariin ja kuullota kookosöljyssä tai vastaavassa hetki. Seuraavaksi lisää pilkottu kaali pataan, jos ei mahdu kerralla, niin kuullota ensin osa ja lisää loput kaalit kun edelliset ovat mennyt vähän kasaan. Kun kaalit on saatu mahtumaan kasariin lisää sekaan tumma olut ja reilusti suolaa kaalien päälle. Anna kaalien möhiä kannen alla ja paista jauheliha sekaan, mausta jauheliha suolalla, vampyyrisuolalla ja pippurilla. Pistä jauheliha pataan ja huuhtele pannu, lisää siirappi, voi, ja mausteet. Anna hautua n. tunti ja lisää sen jälkeen sitruunanmehu, soija, tomaatti, riisi, porkkana ja fenkoli kasariin ja anna hautua n. 20min. Tarkista vielä maut ja lisää tarvittaessa makeutta, suolaa tai happoa. Tarjoile tuoreen puolukkasurvoksen kanssa.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Bratwursti nakkikeitto

Joskus sitä kaupassa haahuilee ilman päämäärää pitkin poikin ja miettii, mitähän sitä tekisi mieli? Mikä tai paremminkin mistä se idea sitten tupsahtaa voi olla joskus todella pieni juttu, esim nakkipaketti! Lähdin ostamaan kaupasta jogurttia, mutta päädyin ostamaan nakkikeiton ainekset. Tai ensimmäisellä kauppareissulla mukaan tuli puolet keiton aineksista ja toisella käynnillä loput. Tänään kävin omassa lähikaupassa, jonka määritelmä tulee vain ja ainoastaan siitä, että se on kävelymatkan päässä, ei sen takia, että se on Lidl... No siellä nakkikeitto sai laajennuksen, tuoretta fenkolia ja bratwurstia! Ei mitään tietoa onnistumisesta, mutta ajatuksen tasolla ja kesäisten muistikuvien rohkaisemana  päätin kokeilla. Loppputulos onnistui ja perus nakkikeittoon tuli huimasti lisää makua, miksi aina pitäisi mennä hk makkarankuvatuksella ja perusnakeilla? EI pidäkään :P


200g Mieto chilinakki
300g Bratwurst
3 Porkkanaa
1 Keltasipuli
1 Valkosipulinkynsi
1 Pienehkö fenkoli
8 Pientä perunaa
1 Palsternakka
Litra vettä
Joulukinkun paistoliemestä kasaan keitettyä lihalientä, johon keittovaiheessa lisätty sipulia, chiliä ja inkivääriä. Voi laittaa myös perus kasvisliemikuution tai fondia tai pelkästään suolaa ja pippuria. Kasaan keittäessä liemi maistui todella suolaiselta, mutta keittoon sai silti laittaa 3 jääpalakuution kokoista liemikuutiota. Tästä voi miettiä, kuinka tolkuttoman suolaisia ne kaupan kuutiot ovat, kun yksi riittää helposti..


Lisää nakit pataan ja käristele hetki, siten että saavat kunnolla väriä. Lisää hetken päästä loraus oliiviöljyä, sipuli ja valkosipuli pataan ja kuullota hetki. Tämän jälkeen lisäile pataan kypsymisjärjestyksessä fenkoli, palsternakka ja porkkana, kuullottele vielä hetki ja lisää vesi ja liha/kasvisliemi. Lisää perunat kun keitto alkaa kiehua, hauduta n. 20min ja nautiskele esim näkkärin kanssa. Ennen tarjoilua tarkista vielä maut, suolaa voi tarvittaessa lisätä hieman.


lauantai 24. tammikuuta 2015

Kuuma reissari

Uusi vuosi, uusia kujeita ja energiaa pursuten kohti kiireistä kevättä! Joskus kesällä luin arvostelun uudesta tamperelaisesta Gastropub Nordic:sta, joka on pitänyt käydä katsastamassa. Olisikohan ollu morossa tms. juttu, jossa paikkaa kehuttiin ruoan ja olutvalikoiman ansiosta. Viime lauantaina sitten pääsin ensimmäistä kertaa paikalle ja se täytti odotukset loistavasti. Olutvalikoima on hieno, hanoissa suomalaisia pienpanimo oluita, pulloissa vaikka mitä muutakin. Sika säkistä kippo toimi opiskelijabudjetillakin ja hyvä tuuri auttoi saamaan 6e hintaan huomattavasti arvokkaampiakin pullotuotteita. Idea on hyvä, kipossa on kasa lappuja, joihin on kirjoitettu eri oluita, arpa ratkaisee tuotteen ja hinta on kaikille 6e. Jos oikein huono tuuri käy, niin Kukko taisi olla 5.80e, eli kovin suurta tappiota ei huonollakaan tuurilla voi käydä.

Kuuma reissari
Ruoka puolelta itse kokeilin ruistikkuja, 3e hintaan  kipollinen kuumia, rasvaisia, rapeita ja valkosipulisia ruisleivästä tehtyjä tikkuja, toimii oluen kanssa oikein hyvin! Pöytään tilattiin myös ruisreiska tms. eli reikäleipä, jonka päällä on sipulia, kanaa, vuohenjuustoa ja normaalia juustoa, näytti ja kuulemma maistui erittäin hyvälle. Tästä siis heräsi innostus omalle versiolle, eli kuuma reissari! Jostain syystä heti leivän nähtyä tuli mieleen, että kanan alle voisi paistaa sipuli- fenkolipaistosta ja päälle kanat ja juusto. Noh alla tarkemmin selitetty mitä tuli tehtyä ja hyvää siitä tuli, suussa sulavaa jos totta puhutaan. ;)

Valmistusaika aloituksesta ensimmäiseen suupalaan n. 25min.

Kananmarinadi:
1rl Hot saucea
Kurkumaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
Poppamiehen paahdettua valkosipuli dippijauhetta

Paloittele 2 kanafiletta ja sekoita marinadiin, anna maustua sen aikaa, kun pilkot 1/3 fenkolia ja yhden sipulin suikaleiksi. Paista fenkolia ja sipulia pannulla kookosöljyssä kunnes ne ovat pehmeitä, mausta hunajalla ja suolalla. Samaan aikaan pannulla pitäisi jo tiristä kanojen ja uunin olla lämpiämässä n. 200 asteeseen. Lisää reissarin pohjalle paistosta, päälle paistetut kananpalat ja gratinoi juustolla, itse käytin gruyerea ja emmentaalia.

Tarjoile kevyen salaatin ja sipulifenkolipaistoksen kanssa.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jumalainen Focaccia


Yksi parhaista ruokahalun herättäjistä, kyllä ne italiaanot tietää, miten saadaan syötyä maksimaalinen määrä. Helppo tehdä, helppous jopa yllätti kun ensimmäistä kertaa tein. Aineet sekaisin, pellille ja uuniin. Valmistusaikaa lisää jos haluaa tehdä "valkosipuliconfit", eli valkosipulinkynsiä matalassa lämpötilassa uunissa pitkään. Tuli kyllä loistavia ja oli vaivan väärti, kaupanpäälle jäi mahtavan makuista valkosipuli -rosmariiniöljyä!

Valkosipuliconfit:
2-3dl Oliiviöljyä(ei extra virgin vaan kuumennusta kestävää)
2 Valkosipulia kuorittuna
1/2 Chili
2 Rosmariinin oksaa

Kuori valkosipulit ja laita kattilaan, lisää öljyä sen verran, että kynnet peittyy. Pidä uunissa 1-1,5h 65 asteessa, kunnes valkosipulit ovat vähän pehmentyneet, muttei kypsiä. Tuli kyllä loistavan makuisia, sopivasti pehmenneitä, mutta potkua vielä kunnolla jäljellä. Anna kattilan jäähtyä ja lopuksi nostele valkosipulit purkkiin ja kaada öljy takaisin pulloon, lisää pari oksaa rosmariinia pulloon. Kauanko öljy säilyy, ei tietoa, mutta sen varmasti hajusta tunnistaa jos näin ehtii käymään..

Focaccia pohja:
3dl Kädenlämpöistä vettä(n. 38c)
5dl Jauhoja
25g Hiivaa
1tl Suolaa
1tl Sokeria
2rl Öljyä(valkosipuli/rosmariiniöljyä)


Liuota hiiva veteen, lisää suola ja sokeri ja tämän jälkeen sekoita jauhot sekaan. Kun aineet on sekaisin, lisää öljy ja vaivaa taikinaa, kunnes alkaa näyttämään hyvältä. Vaivaus sujui aika hyvin, kun taittoi taikinan keskeltä kahtia joka kierroksella. Lopetin vaivaamisen, kun taikina alkoi taas jäädä kiinni kulhoon. En tiedä, missä kohtaa öljyä pitäisi lisätä, mutta tämä tapa tuntui toimivan hyvin!

Levitä taikina tasaisesti uunipellille ja anna nousta n. 30min liinan alla. Taikina tuntui kylmältä, joten laitoin sen  nousemaan lavuaarin päälle, jossa oli kuumaa vettä, toimi hyvin.

Voitele noussut taikina aiemmin valmistetulla öljyllä, tämän jälkeen lisää täytteitä maun mukaan, itse lisäsin kirsikkatomaatin puolikkaita, kalamata oliiveja ja valkosipuliviipaleita. Viimeistele sormisuolalla ja tuoreella rosmariinilla koko komeus. Paista 225 asteessa n. 15min, kunnes paisto pinta on kauniin ruskea.



Tarjoile lämpinä oliiviöljyn ja balsamicon kanssa. Annoksesta riittää alkupalaksi n. 8 henkilölle, pari viipaletta per nuppi.

Pieni ahaaelämys tuli tässä leipomisen yhteydessä liittyen jauhoihin. Itsestään selvä asia, muttei ole tullut mieleen. Käytin aika perinteisiä puolikarkeita jauhoja, joita Suomessa käytetään monessa. Jos tuotteesta ei halua ns. perinteistä sämpyläkoostumusta, joka on siis mahtava niin kannattaa käyttää jotain muita jauhoja. Sama dilemma tulee myös pitsanleipomisessa vastaan, kotona tehty pohja muistuttaa vähän sämpylöitä.. Vaihtamalla jauhot esim durumvehnään tms. lopputuloksesta saa varmasti lähempänä alkuperäistä olevan, kysymys kuuluukin, onko se parempi?

Hyvää ja rauhallista joulun odottamista :)